Prosessien läpivalaisu on avain faktapohjaisiin päätöksiin
Artikkeli on julkaistu Helsingin Sanomien Teknologia-liitteessä 19.10.2022. Prosessilouhinnan avulla yritys voi paikantaa tehottomia toimintojaan sekä...
Ratkaisut
Ratkaisut
Lean -kehitysmenetelmistä on kirjallisuudessa lukuisia erilaisia määritelmiä, ja näitä menetelmiä on sovellettu moniin keskenään erilaisiin tarpeisiin erityyppisissä organisaatioissa. Näinhän sen periaatteessa kuulukin olla: otetaan parhaat käytännöt ja adaptoidaan ne kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopiviksi. Mielestäni yksi parhaista Lean-johtamisfilosofian määritelmistä on, että sen tavoitteena on tuottaa oikeita asioita oikeaan aikaan ja paikkaan, ja vielä oikeanlaatuisina. Kiistämättä hieno ja tavoiteltavan arvoinen asia jokaisessa asiakaslähtöisessä organisaatiossa, mutta miten sitten käytännössä voimme saavuttaa tällaisen ihannetilan? Tässä blogissa kerron tarkemmin ratkaisusta, joka on osoittautunut kelvolliseksi erilaisten Lean-hankkeiden toteuttamisessa.
Kuva1: Yksinkertaistettu prosessimalli prosessissa syntyvän datan perusteella visualisoituna
QPR Lean -ratkaisu yhdistää prosessien louhinnan avulla saavutetun tietämyksen ja Lean-kehittämismenetelmät. Prosessien louhinnalla tarkoitetaan menetelmää, jossa tapahtumanhallintajärjestelmässä syntyvä transaktiodata (tapahtumadata, esim., kun tilauksen status muuttuu käsitellyksi tai toimitetuksi) visualisoidaan ymmärrettävään muotoon nk. prosessimalliksi (Kuva1: Prosessimalli prosessissa syntyvän datan perusteella visualisoituna). Näiden konseptien (Lean & prosessien louhinta) yhteiskäytöllä edetään ketterästi oikeiden kehityskohteiden tunnistamisesta parhaiden ratkaisujen valitsemiseen ja toteuttamiseen.
Seuraavassa esimerkkiratkaisu erään asiakkaamme ostolaskujen käsittelyä koskevaan ongelmaan liittyen QPR Lean -menetelmää hyödyntämällä:
Blogin otsikkoon palatakseni: mielestäni Lean-kehittämisessä on edellytykset onnistua, kunhan on riittävästi tietoa ja ymmärrystä kehitettävästä prosessista, prosessin todellisesta suorituskyvystä, tapahtumien syy-seuraussuhteista, sekä selkeä tavoite ja mittarit seurantaan. Lisäksi tulee hallita Lean-kehittämismenetelmät ja omaksua Lean-ajattelumalli. Naurettavan helpoksi kehittämisen tekee muutoksille avoin organisaatiokulttuuri ja motivoituneet ihmiset, joita edellä mainitut edellytykset palvelevat. Osaaminen ja kokemus kasvavat tekemällä, ja me QPR:n asiantuntijat autamme organisaatiosi mielellämme alkuun.
Simo Parkkali on toiminnan kehittämisen asiantuntija, jolla on kokemusta prosessimallinnuksesta sekä toiminnan kehityshankkeiden koordinoinnista. Hän pystyy tuomaan konkreettisia ratkaisuja asiakkaiden monimutkaisiin haasteisiin. Simo auttaa mielellään asiakkaitaan navigoimaan kohti liiketoiminnan tavoitteita Lean-menetelmiä hyödyntäen. Simo on myös kokenut kouluttaja.
Artikkeli on julkaistu Helsingin Sanomien Teknologia-liitteessä 19.10.2022. Prosessilouhinnan avulla yritys voi paikantaa tehottomia toimintojaan sekä...
Information architecture (IA) is all about organizing, structuring, and labeling content in an effective and sustainable way. The idea is to help users find...
Olen viime vuosina saanut läheltä seurata muutamia dokumenttien- ja sisällönhallinnan tietojärjestelmähankkeita. Digitalisaation myötä myös strukturoimaton...
Keväällä 2020 aloitimme yhdessä Sitran kanssa uraauurtavan projektin, jossa läpivalaisimme ja analysoimme datan avulla Suomen lainsäädännön prosessit vuosilta...
Blogi
Digitalisaation myötä myös strukturoimaton tieto erilaisten esitettävien sisältöjen ja dokumenttien muodossa lisääntyy valtavaa vauhtia.
QPR:n uraauurtava konsultti Jaakko Riihinen pohtii blogissaan, miten dokumentinhallinta kannattaisi järjestää.