QPR Software Oyj:n myyntijohtaja Antti Kivalo jättää yhtiön
QPR Software Oyj tiedottaa, että yhtiön myyntijohtaja Antti Kivalo jättää tehtävänsä yhtiössä. Kivalon tehtävät siirretään syyskuun aikana, minkä jälkeen...
Ratkaisut
Ratkaisut
Vuosi 2022 oli QPR:lle muutoksen ja uudistumisen vuosi ja se sisälsi onnistumisia monella rintamalla. QPR Software on luonut ohjelmistoratkaisujen ja -palveluiden innovaatioita, jotka ovat tuottaneet konkreettista prosessien syväymmärrystä asiakkaillemme ympäri maailmaa jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Kun yritykset jatkavat muutos-, automaatio- ja digitalisointipolkujaan, autamme niitä toimimaan täydellä potentiaalillaan älykkään teknologian avulla.
Tänään QPR on julkaissut vuoden 2022 vuosikertomuksen englannin- ja suomenkielisenä. Vuosikertomus sisältää yhtiön tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2022. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2022 on julkaistu myös European Single Electronic Format (ESEF) -raportointivaatimusten mukaisena XHTML-tiedostona. ESEF-vaatimusten mukaisesti konsernitilinpäätöksen päälaskelmat on merkitty XBRL-merkinnöillä.
QPR on julkaissut myös yhtiön selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin vuodelta 2022. Palkitsemisraportti esittelee hallituksen ja toimitusjohtajan palkitsemista vuonna 2022.
Lue lisää vuoden 2022 kohokohdista, markkinoiden tilasta sekä QPR:n visiosta ja strategiasta vuosikertomuksesta 2022.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2022 ja palkitsemisraportti tilikaudelta 2022 ovat saatavilla sijoittaja-sivuilla.
Markkinointiasiantuntija
QPR Software Oyj tiedottaa, että yhtiön myyntijohtaja Antti Kivalo jättää tehtävänsä yhtiössä. Kivalon tehtävät siirretään syyskuun aikana, minkä jälkeen...
QPR Softwaren Pohjois-Amerikan liiketoiminnasta vastaava johtaja Daniel Hughes on päättänyt siirtyä uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle ja jättää tehtävänsä...
Keskeiset luvut ja tapahtumat tammi–kesäkuulta 2025:
QPR Software Oyj on nimittänyt Daniel Hughesin vastaamaan yhtiön liiketoiminnasta Pohjois-Amerikassa. Hän työskentelee Yhdysvalloissa QPR:n tytäryhtiössä ja...