QPR Software Oyj:n tilinpäätöstiedote tammi–syyskuu 2024 on julkaistu
Toimitusjohtaja Heikki Veijola: “Vuosi 2024 oli QPR Softwarelle merkittävä käännekohta. Olemme määrätietoisesti edistäneet strategiaamme, laajentaneet...
Ratkaisut
Ratkaisut
QPR Software Oyj:n hallitus on nimittänyt Heikki Veijolan (s. 1970) yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Veijola aloittaa tehtävässä viimeistään 1.3.2023. Hän seuraa tehtävässä Jussi Vasamaa, joka jatkaa yhtiön toimitusjohtajana Veijolan aloittamiseen ja tehtävien siirtoon asti.
Veijola on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri (KTM, Turun kauppakorkeakoulu) pääaineenaan kansainvälinen markkinointi.
Veijola on viimeksi toiminut Enreach Oy:n kansainvälisen kumppaniliiketoiminnan johtajana ja johtoryhmän jäsenenä vastaten muun muassa liiketoiminnoista Microsoft ja Salesforce -ekosysteemeissä sekä yhteistyöstä systeemi-integraattoreiden, konsulttien ja muiden strategisten kumppanuuksien kanssa erityisesti Pohjois-Euroopassa. Ennen tätä Veijola toimi Enreach Oy:n myyntijohtajana.
Veijolalla on vahva kokemus myynnin, kansainvälisen kasvun, kumppaniekosysteemien ja pilvi- ja SaaS (Software as a Service) liiketoimintojen rakentamisesta ja uudistamisesta. Veijola on myös työskennellyt uransa aikana 11 vuoden ajan Suomen suurimmassa markkinointialan yhtiöryhmässä Salomaa Groupissa KASKI Agencyn ja mainostoimisto Adsek Oy:n toimitusjohtajana johtaen yhtiöt läpi kahden muutostransformaation.
”Hallitus aloitti rekrytointiprosessin heti Jussi Vasaman irtisanouduttua tehtävästään. Hallitus on arvioinut huolellisesti eri ehdokkaiden soveltuvuutta johtaa QPR:n seuraavia vaiheita sen kasvustrategian toteuttamisessa. Olen erittäin iloinen voidessani todeta, että löysimme erinomaisen seuraajan, jolla on erittäin hyvät valmiudet ottaa tehtävä vastaan”, sanoo QPR:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Ervi.
”Heikki Veijolalla on oikea tausta, kokemus ja asiantuntemus jatkaa QPR:n stategiaa, joka keskittyy prosessilouhinnan SaaS-liiketoiminnan kansainväliseen kasvuun, konsultointiin ja uusien strategisten ekosysteemien rakentamiseen. Heikin monipuolinen tausta kansainvälisen yhtiön ja innovatiivisten liiketoiminta- ja muutosstrategioiden sekä kannattavan kasvun rakentamisesta sopii erinomaisen hyvin QPR:n menestymisen varmistamiseksi jatkossa,” jatkaa Ervi.
”Kiitän QPR:n hallitusta luottamuksesta nimityksessäni. Olen erittäin iloinen tästä mahdollisuudesta. QPR:n monipuolinen ja tyytyväinen asiakaskanta yhdistettynä vahvaan tarjoomaan avaa monia mahdollisuuksia tällä nopeasti kasvavalla toimialalla. Odotan innolla, että pääsen yhdessä johtoryhmäkollegoideni ja kaikkien QPR:läisten kanssa kehittämään yhtiön toimintaa ja luomaan kasvua asiakkaidemme menestyksen mukana”, sanoo Heikki Veijola.
Lisätietoja:
QPR Software Oyj
Pertti Ervi
Hallituksen puheenjohtaja
Yhteydenotot QPR:n viestinnän kautta: markkinointi@qpr.com
Markkinointiasiantuntija
Toimitusjohtaja Heikki Veijola: “Vuosi 2024 oli QPR Softwarelle merkittävä käännekohta. Olemme määrätietoisesti edistäneet strategiaamme, laajentaneet...
Eurooppalainen johtava teleoperaattori on valinnut QPR ProcessAnalyzerin prosessilouhintatyökalukseen tehostaakseen liiketoimintaansa. Tämä edistyksellinen...
QPR Software on solminut uusia sopimuksia Saudi-Arabiassa: johtava valmistavan teollisuuden yritys ottaa käyttöön QPR ProcessAnalyzer -ohjelmiston...
Saudi-Arabian johtava finanssialan yhtiö on valinnut QPR ProcessAnalyzerin prosessilouhintaratkaisukseen tavoitteenaan parantaa toimintojen läpinäkyvyyttä,...